sunnuntai 29. kesäkuuta 2014

Tässä eräänä iltapäivänä

Kun tulin kotiin...
Myös vaatekaapin hyllyt oli romahtanut makkarissa sekä vessa roskis kaadettu ja levitetty ympäri kämppää. Joillain oli ollut kivaa...

Hento lila

Tämä huivi jäi kesken jokin aika sitten kun lanka loppui. Hyllystä löytyi lähes samaa sävyä olevaa moharia ja hetken mielijoheesta päätin jatkaa sillä loppuun. Saanpahan ainakin yhden kerän taas käytettyä johonkin. Eipäs riittänyt sekään. Taas odotti UFO laatikossa josko saisin jostain haettua lankaa. No sain kyllä. Alkuperäistä baby alpacaa. Nyt siinä on raita moahiria. Ajattelin, että tulee aika hölmön näköinen kun kesksellä on jotain IHAN erilaista lankaa mutta kun pingottelin huivia yllätyin kuinka hyvin tuo raita siihen sopiikaan.
Kuvassa näyttää kyllä, että olisi kolmea lankaa mutta alku ja reuna on ihan samaa väriä. Sängyn päälle on niin hyvä pingotella mutta valo on siinä tosi huono.





Sain hieman suurennettua aikaisemminkin täällä vilahtanutta peittoa. Lanka on 100% akryylia ja euron kerä. Tähän meni nyt yhteensä 7 kerää eli 7 euron hintainen! En ole koskaan ollut mitenkään ronkeli lankojen suhteen. Mun mielestä jos on kivaa lankaa niin on aivan sama onko se tekokuitua vai ei. Toki villat ja silkit on aina ihania ja katon aina mistä kuiduista lanka on tehty muttei tekokuidut jää hyllyyn vain sen takia, ettei ole "aitoja".





lauantai 21. kesäkuuta 2014

Lankoi ois...

Tällä hetkellä on muutama neuletyö kesken. Yksi koska lanka loppui kesken enkä ole saanut haettua lisää, kaksi koska ei huvita jatkaa ja yksi, jonka saan varmaan huomenna valmiiksi. Kuitenkin haluttaa aloittaa uusia juttuja. Sohvalla kun istuu on suora näköyhteys kirjahyllyyn, jossa langat on nätisti esillä. Siitähän mielessä pörrää lisää ideoita mitä sitä tuosta tekisi tai tuosta.
Oudointa on kun ei raaski aloittaa keriä kun ne on niin kivoja. Homman pitäisi olla toisin päin. Haluta aloittaa töitä juuri niistä kivoista ja ihanista langoista.

Tää on uusin SNY lanka. Ihana!

Joku ihana shaali tästä. Jos raaskii aloittaa.
Nää on seissy jo melkeen vuoden. Ei siksi, että ne ei miellyttäis vaan kun kerät on niin sööttejä.

perjantai 20. kesäkuuta 2014

Viimeinen SNY paketti

R-kioski oli auki Juhannusaattona yhteen ja ehdin siis vielä hakea paketin, ettei tarvinnut odottaa maanantaihin. Ei tullut Dolce Gustoa (paketti oli siis dolce gusto laatikossa. En ehtinyt ottaa kuvaa kun oli kiire saada se auki.), mutta sisältö oli hieno kuitenkin. =)

Mukana tärkeä ohje kesään ja tarvikepaketti tähän. Ihana muki, lempivärini vielä.
Kissat sai osansa ja vähän kilpailuahan siitä tuli tietty, että kumpi ne nyt saa.
Langat oli ihania ja aivan uusia tuttavuuksia mulle. Kahvia oli mukana tietty, addiktiota tosiaan pitää ruokkia myös kesällä. =) Avaimenperävirkkuukoukku oli hauska ja pääsee heti avaimiin roikkumaan aikaisemmasta paketista tulleiden lankasaksien kanssa.
Todella upea paketti josta kiitos kuuluu Saralle blogista Knitting On the Lake. Kiitos hurjasti  kierroksen hienoista paketeista ja haikeus kun loppui. Syksyllä uudestaan.

Tallinna

Käväisin vapaapäivänä etelässä. Tallinnassa asti. Ympärillä kaikki raahaavat kaljakärryjä ja minä lankakasseja. Tallinnassa on niin paljon käsityökauppoja, etten koskaan ole oikeen muuta ehtinyt siellä tehdä kuin metsästänyt lankoja ym. Kaikki tietää Karnaluksin. Neulepuikot maksaa siellä noin kolmasosan Suomen hinnoista.

Kassillinen tavaraa sieltä tulikin mukaan.



Tämmöisiä olenaina tarvinnutkin! Sormisuojia. Ei enää hiertymiä sormiin.
Toinen oikein ihana pieni putiikki on Vanhassa kaupungissa oleva Jollerin käsityöpuoti. Täältä löytyy sitä vironvillaa ja kaikkea muutakin kivaa.

keskiviikko 18. kesäkuuta 2014

Kesähoitsu

Ostin valkoisen "sairaanhoitajan takin" kesäksi. Ja tosiaan, se näytti vähän liikaa juuri sairaanhoitajan takilta joten jotain oli pakko tehdä. Ajatttelin jos löytäisin samantapaista kangasta niin jatkaisi hihoja puolipitkiksi, mutta päätin sitten vain lisätä vähän pitsiä.
Leikkasin hihoista kaulukseen asti palan pois ja tilalle pitsipala.
Ja näin hoitsusta tuli kesäinen.


En oikeestaan hirveesti ole jaksanut vain "pientä korjailua" vaatteisiin tehdä, mielummin teen kokoaan uusia vaatteita. Joskus kuitenkin saa aikaiseksi. Tälläkin hetkellä odottaa lyhennyksiä, kavennuksia ym. pientä. Ei vaan riitä kiinnostusta.


sunnuntai 15. kesäkuuta 2014

Vähän uutta kotiin

Kun syksyllä muutin tähän asuntoon alkoi jostain täysin käsittämättömästä syystä niin sanottu' valkoinen kausi'. Sisustuksessa siis. Kaiken jotain syystä täytyy olla valkoista. Aikaisemmassa asunnossa oli täysin päinvastoin eli mahdollisimman paljon värejä. Vihreää, liilaa, punaista, fuksiaa. Nyt kaikki on valkoista. Tosin viime aikoina on alkanut jo vähän tylsistyttää ja päätinkin, että jotain pientä väripilkahdusta on saatava. Onhan mulla jotain kynttilöitä mutta päätin tehdä koristetyynyt. Vetoketjulliset niin saa pestyäkin.
Vähän olohuoneen viherkeidasta.

lämpimät ranteet

Nyt ne pysyy lämpiminä kun kämmekkäitä syntyy. Hyllyt on täynnä yksittäisiä keriä lankaa ja pakko keksiä niistä aina jotain pientä. Sukkia ei jostain syystä yhtään kiinnosta neuloa mutta ehkä näitä ranteen lämmittimiä sitten.
Ja vielä 4 viikkoa ja lähden Santorinille!

lauantai 14. kesäkuuta 2014

Pitsiä, liinoja... pitsiliinoja

Kun päätin viimein joskus kokeilla virkkausta pienemmillä puikoilla kuin kolmosella tai nelosella, puikoilla 1-1,25, löysin pitsiliinat. Virkattu ei tietenkään ole sama kuin nyplätty mutta mulle se on pitsin korvike. Yhden jälkeen on pakko tehdä toinen ja kolmas. Mitä tehdä kun liinoja vaan tulee ja kaikki on jo lahjottu?

tiistai 10. kesäkuuta 2014

Bambusta puvuksi

Tai mekoksi. Blend bambulanka osaa sitten olla aina yhtä ihanaa. Pehmeetä ja toimii ihan mihin vaan. Ainut ongelma on, että varsinkin virkatessa se säikeittyy tosi helposti. (Onko 'säikeittyä' sana...?) Mutta mekko siitä tuli.
Kukkia on tullut ostettua viime aikoina. Ehkä kevät ja keä innostaa siihen jotenkin. Tai tarjoukset... Ruusuja ja ruukkukalla. Oon tykännyt valokuvata kukkia. Meksikossa kuvasin kukkia paljonkin ja niitä oon kehittänyt seinällekin.Eikä ollut mitään perusruusuja siellä. Ehkä jotain voisi tännekin laittaa omaksi iloksi, vaikkei mitenkään käsitöihin liitykään.
Jännittää tuleva viimeinen SNY paketti. Omani laitoinkin jo postiin ja odotan innolla mitä mieltä parini kesäkuun paketista on. Haikeeta, mutta syksyllä uudestaan sitten.